Kulinaristista hyötyliikuntaa
Syksy on hiljaa hiipimässä kesän tilalle. Lämmintä riittää edelleenkin ja jokapäiväinen tuskailu lasten pukeutumisen kanssa on lähtenyt käyntiin. Kun aamut ovat kylmiä ja päivät lämpimiä niin tarhassa pitäisi olla vähintään kahdet erilaiset vaatekerrat. Näistä kuulakkaista syysaamuista vielä pidän, mutta yleisesti ottaen en toden totta ole syysihminen, vaikka pidänkin sadosta, jota syksy tuo tullessaan.
Olemme yrittäneet sienestää tänä vuonna koko perheen voimin. Olen mieheni kautta oppinut tämän mahtavan kulinaristisen hyötyliikunnan. Mutta eihän kaikki mene kuin Strömsössä. Ennakkoluuloton kokeilijamme kiipeä vaikka vuorelle sieniä etsimään ilman minkäänlaisia mukinoita ja tunnistaa jo herkkutatin, kanttarellin ja kärpässienen. Hän myös tietää, mikä niistä ei kuulu koriin. Kun taas ennakkoluuloisen epäilijämme jalka ei nouse pienienkään risujen ja kivien ylitse. Taitaa olla motivaatiokysymys: toiselle kun sienikastike on suurinta herkkua ja toiselle se on yksi ruoka lisää pitkän inhokkilistan jatkoksi. Onnistuimme kuitenkin saamaan 15 minuutin jatkoajan sienetykselle, kun muistimme ottaa pikkuämpärin mukaan, johon voi kerätä käpyjä. Toiset 15 minuuttia sai kun otti eväät mukaan. Sienet eivät siis tule kovin helpolla pakastimeen tänä vuonna.
Suomessa asumisen hyviin puoliin kuuluu kun saa täytettyä pakastimen kaikella terveellisellä ja vielä ilmaiseksi kun vain viitsii kävellä metsässä. Täällä kun ne metsätkin ovat aina lähellä. Syksyn ”pakko hankkia”-listalle menee kunnon sienikirja, josta löytyy myös matkijasienet. Hyllystäni kun löytyy sieniin liittyen vain keittokirjoja.
Eilen valmistimme iltapalaksi mustavahakas-kangastatti pizzaa ja se oli kyllä aivan hillittömän hyvää, lasillinen hyvää punaviiniä, musiikkia ja kynttilöitä niin syksykin tuntui asteen mielyttävämmältä.
Visualisti hellan ja viinilasin välissä
