Theme Layout

[Rightsidebar]

Boxed or Wide or Framed

[Framed]

Theme Translation

Display Featured Slider

Featured Slider Styles

[Centred]

Display Grid Slider

No

Grid Slider Styles

[style4]

Display Trending Posts

Display Author Bio

No

Display Instagram Footer

Don´t use my photos without my permission.
Ethän käytä kuviani ilman lupaani.
Copyright ©¸Johanna Koskiranta

Let's Connect

Asiaa talvijuoksusta


Minä kuulun niihin ihmisiin jotka ovat koko elämänsä aina talvella suunnittelleet juoksuharrastuksen aloittamista keväällä ja loppujen lopuksi se on jäänyt suunnitelmaksi. Vasta tänä talvena olen käsittänyt, ettei juoksun aloittamiseen tarvita kevättä. Tarvitaan vain vähän enemmän vaatetusta, pitävät tossut ja hyvä motivaatio. Lähes jokaisesta kaupungista löytyy myös sannoitettu lenkkipolku, joka auttaa alkuun.



Aloitin juoksemisen tammikuun alussa hyvinkin sekavissa fiiliksissä - välillä kiroillen ja välillä itkien. Onhan se hyvä, että kuntoilu herättää tunteita. Huonossa kunnossa liikunnan aloittaminen ei ole herkkua, mutta kun motivaatio on kunnossa ja tavoite selkeänä mielessä, niin huonon olon kestää. On ihan ok itkeä lenkillä eikä metsä mene sekaisin vaikka vähän kiroilin matkalla. Nyt kaksi kuukautta lenkkeilleenä voin sanoa, että kehitystä on tapahtunut ja olo on parantunut valtavasti. Edelleenkään en ole intona lähdössä lenkille, mutta koska juoksupäivät on merkitty kalenteriin niin niistä pidetään kiinni. Se mikä sinne saa lähtemään, on toive kehityksestä ja voittamisen tunteesta, joka on aivan huikea lenkin jälkeen. Kyllä, tunnen tällä hetkellä itseni lähes olympiavoittajaksi, kun jaksan lähteä ja juosta sovitut lenkit. Perjantaina juoksin 6,7 km pysähtymättä. Kun sen jälkeen pääsin saunaan ja sohvalle, niin sitä voi sanoa todelliseksi viikonlopun mestarialoitukseksi. 
En kilpaile ketään muuta kuin itseäni vastaan, enkä vertaa itseäni kenenkään - haluan vain jaksaa juosta ja pitää kunnostani huolta. 

Talvijuoksu saattaa olla minulle helpompaa kuin kesäkuumalla juokseminen. Vaikka lähtiessä kylmä ilma ottaakin hieman keuhkoihin, niin ikävä tunne katoaa aika nopeasti. Pukeutuminen onkin aina vähän hakusessa, mutta kun olen laittanut muutaman kerraston päälletysten ja siihen vielä takin niin hyvin on pärjätty. Housuina olen käyttänyt hiihtohousuja. Ne ovat juuri sopivan ohuet ja joustavat kerrastojen päälle. Nyt hiihtopukuja on tarjouksessa joka paikassa ja se on aivan loistava lenkkiasu talvella ja syksylläkin. Herkän kaulan ihmisenä, kaulassa on aina buffi ja olen jopa suunnitellut ostavani merinovillaisen olkapäille tulevan hihattoman lämmittimen. Oikein kylmillä ilmoilla sellainen olisi ollut tarpeen, niskat jäätyvät helposti. Päässä on ollut puuvillapipo, koska nykyään hikoilen myös päästäni enkä kestä liiallista kuumuutta päässä. Kädessäni on ollut vaihtelevasti pakkaslukemista riippuen paksumpaa ja ohuempaa, mutta näillä keleillä joudun juoksemaan puolen matkaa ilman käsineitä koska kuumuus ahdistaa. Ei siis mikään helppo tapaus!

Koska olen juossut lähinnä metsässä, jossa on sannoitettu reitti, en ole käyttänyt nastareita. Minulla on IceBugin nastarit, jotka ovat aivan liian jäykät juoksuun ja ovatkin lähinnä koiran ulkoilutus kenkinä kun kaikki tiet ovat peilijäässä. Ostin joulun aikoihin North Facen gore maastolenkkarit ja ne ovat olleet urapohjineen aivan loistavat juuri näissä keleissä. Lisäksi gore on pitänyt palelevat jalat villaisten urheilusukkien kanssa lämpimänä, jopa niissä -15 asteen pakkasissa. Kylmempinä keleinä en ole käynyt juoksemassa. Ilmeisesti goretossut eivät ole kesällä kovinkaan mukavat kun kaikki hikoilu jää kengän sisään. Tosin tällaiselle viluiselle jalalle se saattaa kesälläkin toimia, keväällä nähdään. Normitossut pitää ostaa keväällä, koska näitä ei ole tarkoitettu asfaltilla juoksemiseen. Olen vähän huono tekstiiliurheilija, joten pitää tutkia mikä olisi minulle sopiva tossu keväällä. 

Olen äärimmäisen positiivisesti yllättynyt miten kivaa talvella juokseminen on ja suuresti ihmettelen miksi ihmeessä en ole tehnyt sitä aiemmin. Elämäntaparemonttia on takana nyt reilut 2 kuukautta ja homma kulkee kaikinpuolin hyvin. Toivotaan, että se myös jatkuu sellaisena. 

Tässä alimmassa kuvassa on uusi ystäväni Suunto Spartan Sport, joka on saanut ulkonäöllisiä kehuja aivan valtavasti ja olen kyllä itsekin tykästynyt tähän kaunokaiseen ja kyllä, olen sitä mieltä että sykemittarin kuuluu olla myös hyvännäköinen. Kaiken lisäksi se on toiminut loistavasti kun olen ensin opetellut käyttämään kaikkia toimintoja. Elämäni ensimmäinen sykemittari, joka on kädessäni jatkuvasti. Kerron teille siitä piakkoin lisää. 



Inspiroivaa alkanutta viikkoa!



Enemmän elämää lähes livenä InstaStoryssa






QuickEdit
Hellan ja viinilasin välissä
0 Comments
Share :

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit viestin minulle!

.hidden {display: none !important;}

Follow @johanna_koskiranta